AIKAKAUTEMME

Vanhan Testamentin ajalla olivat Jumalan suuret hyvät työt aina kalliissa muistossa kansan keskuudessa niin kauan kuin vanhimmat elivät, ne, jotka muistuttivat aina Jumalan ihmeellisistä töistä, kuinka Jumala oli pelastanut hukkumaisillaan olevan kansan. Silloin kun hätä oli suurimmillaan, ja kun he itsekin sen huomasivat, että olivat turvattomina, silloin Jumala kuuli heidän hätähuutonsa. Kun he oman syntisyytensä raskaan tuomion alaisina huusivat: ”O Herra, pelasta minun sieluni” (Ps. 116:4), niin Jumala kuuli heitä ja antoi avun ihmeellisellä tavalla. Tämä jäi muistoon niin, että siitä kiitettiin Jumalaa kaikissa paikoissa.

Minä muistan tämän kristillisyyden alkuaikaa kuinka ilon ja autuuden ääni kuului vanhurskasten majoissa, kun Herran oikea käsi sai voiton. Olen tämän saanut koetella itsessäni, kun Jumala minutkin veti syvistä helvetin aalloista ja suurena syntisenä aloin huutaa armon ja avun perään. Minulle saarnattiin Jeesuksen veren kautta synnit anteeksi. Ja Jumala antoi voiman uskoa sen Jumalan omana äänenä. Hän vahvisti sen elävällä tuntemisellaan ja Pyhän Hengen sinetillä, että se ei jäänyt ihmisten todistukseksi vaan Jumalan, joka on suurempi todistus kuin ihmisten. Enpä saattanut sitä pitää salassa, vaan aloin kiittää Jumalaa ja muillekin kertoa, mitä hyvää Jumala on minulle tehnyt. Enkä vieläkään vaikene. Vaikka sielun vihollinen aina haukkuu sanoen: sinä olet siitä puhunut jo ennen paljonkin, eikä sinulla ole muuta puhumista kuin tuota yhtä ja samaa; häpeä aina sitä muistella, kun sinulla ei ole parempaa puhetta. Joudun monasti itsekin epäilemään, että ei minun puheeni vaikuta mitään. Olen luvannut kyllä vieläkin Jumalan töitä julistaa niin kauan kuin täällä elän, uskoivatpa ihmiset tahi eivät.

Apostolien ajalla oli kaunis kristillisyys. Heillä oli kaikki yhteistä. Ei kukaan sanonut mitään omaksensa. Mutta aikojen kuluessa alkoi sielun vihollinen kylvää rikkaruohoja tähän kauniiseen Herran peltoon, kuten luemme apostolien teoissa ja muissa kirjoituksissa. Apostoli Juudas epistolassaan huokaa raskaita voi-huutoja, sanoen: ”Voi heitä! Sillä he käyvät Kainin tiellä, ja lankeevat Balaamin eksytykseen palkan tähden ja hukkuvat Kooran kapinassa.”

Onko tälläkin ajalla näkyvissä, mitä Juudas sanoo, että sellaiset ovat tulleet joukkoon luikahtamalla? Kainin tie on meille kirjoitettu sen vuoksi, ettei hänen uhrinsa kelvannut Jumalalle, nimittäin hänen omien kättensä työt. Ainoastaan Aabelin verinen uhri oli kelvollinen. Tästä suutuksissaan Kain karkasi veljensä päälle ja tappoi hänet. Oliko Kainissa kateutta ja vihaa vaikka molemmat olivat hengellisiä? Laestadius sanoo Kainin ajatelleen näin: Onko tuo räkäsuu kläppi parempi minua? Niin on tälläkin ajalla Kainin luonto se, että ”yhtä tuolle”, vaan kun minä puhun, niin se on taivaasta puhuttu. ”Ja mitä he sanovat, sen täytyy maan päällä kelvata” (Ps. 73:9) ”Sentähden noudattaa heitä yhteinen kansa ja kokoontuvat heidän tykönsä niinkuin vedet” (Ps. 73:10), Senkaltaiset kokoavat laumaa itsellensä, eivätkä Jumalalle. Kaikkia he katsovat ylön, puhuvat ja laittavat ylpeästi. Sentähden pysykäämme lapsina Herramme käskyn jälkeen, että uhrimmekelpaisivat Jumalalle. Muistakoot Kainin veljet, että Aabelin veri huutaa kostoa maasta.

Toinen osa lankee Balaamin eksytykseen paikan tähden. Ahneus on salattu synti, josta on paljon kirjoitettu Raamatussa, erinomattain niissä, jotka jumalisuuden voitoksi luulevat. Sen varjolla he kiusaavat Jumalaa kuten Bileam, että minkä tien kautta saisivat kirota Herran laumaa, ja saisivat kuninkaalta suuret lahjat ja samalla kunnian. Mutta ei Jumala sitä sallinut, että Hänen omiansa kirottaisiin, vaikka Balak kolmella eri vuorella näytti Israelia, ensiksi etujoukkoa, sitten toisella vuorella koko kansaa, ja kolmannella jälkimmäisiä, huonokulkuisia. Jumala käänsi kirouksen siunaukseksi. Kun hän ei saanut tuota suurta tavaraa sen tien kautta, niin hän keksi toisen keinon ja laittoi lihavat pidot ja maailman muotoiset naiset jakamaan kansalle herkkuja epäjumalien uhrista, joka sytytti himon. Ja se sytytti koreuden kautta huoruuden palavat harjoitukset. Sillä kaikki turhuus ja maailman rakkaus tulee Jumalan seurakuntaan sivistyksen nimellä, että muka lihallisuus ja huvit ovat kristillisyyden kaunistusta ja ihmissäätyjä ja käskyjä aletaan seurata vastoin Jumalan sanaa.

Kolmas on Kooran kapina niitä vastaan, jotka syntiä nuhtelevat. Sanotaan: Te teette ylen paljon; kaikki kansa on pyhä. Se on vieläkin vastalause synnin nuhtelijoille. Omavanhurskaus ei kärsi synnin nuhdetta. Se etsii kuin käärme tilaisuutta kantamaan Jumalan lasten vaelluksesta, että pääsisi vaimon siementä pistämään kantapäähän. Se levittää niiden vikoja joka paikassa. Ja niin se nousee omanvanhurskauden vuoren kukkulalle, eikä näe omia vikojansa, vaan sanoo: te teette ylen paljon, kaikki kansa on pyhä.

Minä luulen, että nämä ovat ne kolme sammakkoa, joista puhutaan Ilmestyskirjassa (16: 13), ne, jotka lähtivät lohikäärmeen suusta, pedon suusta ja väärän profeetan suusta. Näin on meidänkin aikanamme tapahtunut monta eri kertaa, että on valituitakin eksytetty (Matt. 24: 24).

Nämä ovat viimeisen ajan merkkejä, kuten Kristus sanoo: Sentähden kun näemme ja kuulemme näitä, niin ottakaamme Jumalan pyhä sana turvaksemme. Se johtaa meitä veriselle tielle, jossa ei tyhmäkään eksy. Sinä suuri lammasten Paimen, anna vieläkin oma äänesi kuulua, ja avaa korvamme kuulemaan Sinun ääntäsi, ettemme tulisi eksytetyiksi muukalaisen äänen kautta. Sillä äänesi on suloinen ja kasvosi ihanainen. Anna vieläkin lastesi ihastua vaskikäärmeen lävestä ja uskolla imeä voimaa elävän viinipuun sydämestä, että kansasi Sinussa iloitsisi.

Ja kun he tällä lähteellä saavat janonsa sammutetuksi, eivät he saata hillitä itseänsä, vaan mykkäin suu pakahtuu kiitokseen. ”Ja silloin te sanotte: Kiittäkää Herraa ja saarnatkaa Hänen nimeensä. Julistakaa kansoissa Hänen tekojansa. Muistakaa, kuinka korkea Hänen nimensä on” (Jes. 4: 4). ”Veisatkaat kiitosta Herralle, sillä Hän on voimallisesti itsensä osoittanut. Se olkoon tiettävä kaikessa maassa. Korota äänesi ja veisaa sinä Siionin asuvainen, sillä Israelin Pyhä on suuri sinun keskelläsi.”

Me olemme täällä köyhät ja syntiset omasta puolestamme, vaan meillä on Jumalan sana puolellamme, kuka voi meitä vastaan olla. Hän on itse sanansa kautta suussamme ja sydämissämme uskon kautta. Hän kulkee edellämme hyvänä paimenena, ja lampaat seuraavat Häntä. Mutta muukalaista ne eivät seuraa, sillä he eivät tunne muukalaisen ääntä. Uskomme synnit anteeksi Paimenen pyhän nimen kautta ja sen veren kautta, joka on vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi. Tällä lähteellä olemme ensi kerrallakin saaneet puhtauden. Ja siinä tarvitsemme vielä matkallakin maailman pahuuden ja turmeluksen seuraukset pois pestä, että vaatteemme pysyisivät valkeana. Emme tiedä aikaa emmekä hetkeä, jolloin sanotaan: Katso, Ylkä tulee! Käykää Häntä vastaan! Autuas se päivä jona sain kihlapantin. Miten suloinen on se päivä, jolloin tämän vanhan ihmisen turmeltunut puku riisutaan? Näemme Jumalan Pojan valmistaman morsiuspuvun päällämme, ja saamme ottaa vastaan sen kruunun, jonka Ylkä on itse valmistanut. Silloin vanhurskaat kiiltävät kuin aurinko Isän valtakunnassa, ja saatat silloin, ystäväni, sanoa: hyvästi nyt musta maailma ikuisiksi ajoiksi. Ei muistu enää ne murheet ja taistelut, joita täällä on kärsitty. Ei vuoda kyyneleet. Ne kuivuvat ijäisiksi ajoiksi.

Tällä tavalla sanon taas hyvästi. Kukatiesi saamme pian tervehtiä toisiamme taivaan suurissa seuroissa. Tällä tavalla haluaisin siunata veljiä ja sisaria, jotka Jeesuksen uskossa vaeltavat sekä Ameriikassa että Suomessa ja muissa maissa koko Euroopassa.

Jumalan rauha olkoon kanssanne. Rukoilkaa edestäni. Tätä pyytää heikkoudesta väsynyt elämäntien matkamies ikuista kotia kohden, vanha veljenne

Mikko Pääkkölä

(RS 1936: 1)