JUOKSENGISTA

Jumalan rauhalla tervehdän kaikkia jumalanlapsia, tuttuja ja tuntemattomia. Niin rohkaisin minäkin itseni ja rupesin kirjoittamaan jonkun rivin tähän rakkaaksi käyneeseen Rauhan Sanaan. Siinä toivossa uskalsin alkaa, että kaikki jumalanlapset lukisivat anteeksiantavalla mielellä näitä heikkoja rivejäni.

Voi, kuinka suuri armo on, kun jo nuorena saa olla jumalanlapsi. Kun katselee sitä jumalattomuutta, mikä rehoittaa nuortenkin keskuudessa, niin harras kiitos kohoaa Jumalan puoleen siitä, että ei tarvitse kuulua siihen joukkoon, vaan että hyvä Jumala on suuressa armossaan ottanut omaan laumaansa. Mutta samalla täyttää suuri tuska niiden puolesta, jotka kulkevat tuhoaan kohti. Voi ihmisraukkoja, nuoria ja vanhempia, kauhea on heidän osansa, jos sitä menoa jatkavat. Sydämestänsä toivoisi, että kaikki ihmiset tekisivät parannuksen. Voi, armonaika on niin lyhyt, ei tiedä monikaan koska täytyy jättää tämä maailma. Voi niita, jotka kulkevat kaikissa tämän maailman menoissa ja ilopaikoissa! Se on väärää iloa, kuten virrenlaulajakin sanoo: ”Se riemuako olla vois, mi iki-itkuun vaihtuu? Se iloako, joka pois jo hetken päästä haihtuu?”

Voi rakkaat nuoret ystävät, palatkaa Jeesuksen, Vapahtajan luo! Palatkaa ennenkuin on myöhäistä. Vapahtajamme on kärsinyt teidänkin tähtenne. Liian kallis hinta on maksettu teidän sielustanne, liian kallis joutuaksenne turmioon. Vapahtajan rakastava syli on avoinna kaikille katuville. Hän tahtoisi laskea siunaavan kätensä sinunkin päällesi. Hän odottaa sinua, tule!

Kristityille nuorille ja vanhemmille, kaikille tahdon minäkin sanoa: koettakaamme pysyä tällä kaidalla tiellä, vaikeaa se kyllä monesti on, mutta Jeesuksen avulla jaksamme loppuun saakka. Tuntee monesti itsensä niin huonoksi ja heikoksi, että ei voi jaksaa iloisena taivaltaa, mutta meillähän on ystävä, joka kantaa sellaisia, jotka eivät muuten jaksa. Ehkä te muut jaksatte paremmin, mutta minä ainakin tunnen itseni niin huonoksi, että monesti olen löytänyt itseni langenneenakin. Puhdas puku, jonka minäkin sain, kun Jeesuksen veri puhdisti, on monta kertaa tahriintunut. Monesti on tuntunut, että kannattaako taistella, kun ei kuitenkaan jaksa, kannattaako yrittääkään pysyä pinnalla, kun on kerran lokaan painunut. Mutta ystävät rakkaat, kyllä meidän sittenkin kannattaa. Jeesuksen veren turvissa jaksamme taistella loppuun saakka. ”Veren voimassa voin käydä, uskallan mä kohti Kaanaata, veren turvissa ei kerran löydä Vapahtaja minust' syntiä.”

Nuoret ystävät, jotka olette jalkanne rauhan tielle astuneet, älkää väsykö älkää sortuko välille! Ihana päämäärä odottaa meitäkin, emmekä tiedä vaikka se päämäärä olisi hyvinkin lähellä itsellä kullakin. Jeesuksen avulla voitamme kaikki kiusaukset. Älkäämme pelästykö, vaikka vielä pilkkaakin saisimme osaksemme .Sitten kotona unohtuu kaikki vaiva ja suru, mitä on matkalla saanut kärsiä, Jos näitä heikkoja rivejäni lukee sellainen, joka yksin omassa kodissaan, uskottomien omaisten keskellä yrittää vaeltaa Jeesusta seuraten ja joka tuntee tuskaa rakkaittensa puolesta, niin kohtalotoverina tahdon sanoa, että jätä sekin asia hyvän Jumalan käsiin, kyllä Hän pitää heistäkin huolen. Kun vain jaksaisimme rukoilla heidänkin puolestansa. Vaikeaa on olla jumalanlapsi sellaisessa kodissa, jossa vanhemmatkin ovat uskottomia. Tuntuu, että pitäisi olla valona heidän keskuudessaan, mutta ei sitä tahdo jaksaa, eikä osatakaan.

Voi, kuinka olisi ihana, kun näkisi rakkaat omaisensa uskovaisina, ja kyllä se joskus tapahtuukin, jos hyvä Jumala sen sallii ja parhaaksi näkee.

Vanhemmat kristityt, te, jotka olette enemmän jo vaeltaneet Jeesuksen tiellä, neuvokaa ja rohkaiskaa meitä nuorempia, sitä tuntee monesti mielensä araksi, mutta kun joku vanhempi jumalanlapsi sanoo jonkunkaan sanan, niin se paljon rohkaisee. Monesti tuntee, että miten sitä jaksaisi, jos ei olisi teitä vanhempia kristityitä. Hyvä Jumala pitäköön teitä meidän nuorempien ja heikoimpien tukena.

Kantakaa rakkaat jumalanlapset minuakin rukouksen käsivarsilla, etten jäisi välille, lupaattehan! Vieläkin pyydän, että lukisitte paljolla anteeksiantavaisuudella näitä heikkoja rivejäni.

Jumalanrauhalla tervehtien Anja Pekkala

(RS 1943: 2)