KAKSI LIITTOA

»Katso, se aika tulee, sanoo Herra, että minä teen uuden liiton Israelin huoneen kanssa ja Judan huoneen kanssa, en senkaltaista kuin entinen liitto oli, jonka minä heidän isänsä kanssa tein, koska minä heidän käteensä rupesin heitä Egyptin maalta johdattaakseni, jota liittoa eivät he pitäneet ja minä vallitsin heitä, sanoo Herra. Mutta tämän pitää sen liiton oleman, jonka minä Israelin huoneen kanssa teen tämän ajan perästä, sanoo Herra: minä tahdon minun lakini antaa heidän sydämeensä ja sen heidän mieliinsä kirjoittaa, ja minä tahdon olla heidän Jumalansa, ja heidän pitää minun kansani oleman. Ja ei pidä kenenkään lähimmäistänsä opettaman eikä veljen veljeänsä ja sanoman: tunne Herra; sillä minä tahdon heidän pahat tekonsa antaa anteeksi ja en ikänä enää muista heidän syntejänsä.» (Jer. 31: 31-34).

Luetussa kappaleessa Jumala puhuu profeetta Jeremian kautta kahdesta liitosta, ensiksi sellaisesta, jota Israel ei voinut pitää, ja toiseksi sellaisesta, jossa Jumala tekee itsensä tutuksi ihmiselle kirjoittamalla lain hänen sydämeensä.

Autuaaksi tulemisen asiassa tuskin löytyy toista sellaista kohtaa kuin kysymys näistä kahdesta liitosta, josta niin paljon ollaan eri mieltä. Hengellisesti välinpitämättömät kyllä voivat olla tässä yksimielisiä, kun pitävät asiaa turhanpäiväisenä. Mutta aina, kun on herännyt kysymystä sielun pelastuksesta, on tämäkin asia tullut pohdittavaksi, ja usein on siitä riitaa ilmestynyt. Evankelista Luukkaan todistuksen mukaan Apostolien Teoissa näemme ensimmäisessä uuden liiton seurakunnassa vallinneen yksimielisyyden. Sitä kesti siihen asti, kun Herra alkoi »muita lampaita», se on pakanoita, koota lammashuoneeseen. Silloin heräsi ensimmäinen oppiriita laista. Siitä asti niitä on usein ollut. Ja hyvin usein on kysymys juuri lain ja evankeliumin keskinäisestä suhteesta.

Tekstissämme Herra puhuu kahdesta liitosta. Lienemme yksimielisiä siitä, mikä niistä on »vanha» ja mikä »uusi». Herran omat sanat ovat selvät. Ensimmäinen oli liitto, »jonka minä heidän isäinsä kanssa tein, koska minä heidän käteensä rupesin heitä Egyptin maalta johdattaakseni, jota liittoa he eivät pitäneet». Jälkimäisessä Herra että Hän »heidän pahat tekonsa antaa anteeksi ja ei ikinä enää muista heidän syntejään». Kysymys on toisaalta lainliitosta ja toisaalta armoliitosta, jonka Jumala on tehnyt langenneen ihmiskunnan kanssa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa.

»Aika tulee», sanoo Herra. Hän ei sano: »Aika on». Hän puhuu tulevasta ajasta, sillä Hänen katseensa tähtää uuden liiton päiviin. Kun Herra aikoo tehdä uuden liiton, ei Hän aio tehdä siitä samanlaista kuin entinen. Uusi liitto on aivan erilainen. On paljon ihmisiä, joille mikään ei ole vaikeampaa käsittää kuin eroitus lainliiton ja armoliiton välillä. Minulle on usein sanottu, ettei ole eroitusta Mooseksen lain ja Kristuksen lain välillä; molemmathan sanovat: »Älä tee huorin», »älä varasta», »älä himoitse». Tosin molemmat niin sanovat. Katsommepa mitä kymmenten käskyjen kohtaa tahansa, vastaava sisältö on Kristuksenkin laissa. Missä siis on eroitus niiden välillä? Että niin on, sen lausuu selvästi Jumalan sana Hänen ilmoittaessaan tekevänsä uuden liiton: »En senkaltaista kuin entinen liitto oli». Ellei näiden kahden liiton välillä olisi ollut eroa, olisi Herra korkeintaan aikonut uudistaa entisen, eikä antaa uutta.

Herra itse ilmoittaa olevan kaksi kohtaa, jossa vanha ja uusi liitto eroavat toisistaan. Siinain laissa on iankaikkisen elämän lupaus jokaisella, joka pitää kaikki, mitä laki sanoo. On siis aivan varma, niin että ihminen voi tulla autuaaksi lain liitossakin, mutta vain yhdellä ehdolla, täyttämällä koko lain. Muuten kuuluu järkähtämätön tuomio: »Kirottu olkoon jokainen, joka ei tee kaikkea, mitä laissa kirjoitettu on.»

Sentähden Israel ei voinut sitä liittoa pitää, niinkuin Herra sanoo: »Jota liittoa he eivät pitäneet». Menköön nyt jokainen omaan poveensa ja koetelkoon, kuinka on voinut lainliiton pitää. Ehkä jotenkin olet voinut pitää kätesi ja jalkasi kurissa, ettet niitä tahallasi ole antanut synnin palvelukseen. Mutta laki sanoo myös: »Älä himoitse». Vaikka olettaisimme, että ikäsi kaiken olisit onnistunut elämään niinkuin enkeli yhtäkään syntiä tekemättä ja sitten kerran pahassa himossa olisit katsonut toista sukupuolta, tuomitsee laki sinut ikuiseen kiroukseen.

Ei ole kamalampia lain vastustajia, antinomeja, kuin ne, jotka panevat Jumalan lain uskoville ja ottavat laista pois tuomion kuten muinaiset fariseukset. Ne aikanaan maksoivat Jumalalle kymmenykset pienimmistäkin kasveista, mintuista, kuminoista ja tilleistä, mutta Jeesus sanoi heidän olleen lain väärinkäyttäjiä, kun he ottivat pois laista tuomion. Laajalti ajatellaan tähän tapaan: eihän ihminen voi olla täydellinen, mutta onhan Jumala armollinen. Lain opetuslapset koettavat pitää lakia, mutta eivät salli että laki tuomitsee heidät toivottomuuteen. Tässä on ensimäinen kohta, jossa lainliitto ja armonliitto eroavat toisistaan, nim. Siinä, että aina ja kaikkialla, missä laki on, tuomitsee se lain rikkojan ilman armotta kirottuna kadotukseen; armoliitostaan Herra sanoo: »Minä tahdon heidän pahat tekonsa antaa anteeksi enkä ikänä enää muistaa heidän syntejänsä. Hebrealaiskirjeen 8:nnessa luvussa Herra sanoo: »Minä tulen lepytetyksi heidän vääryydestään ja heidän synneistään ja heidän "vääryyttään en minä tahdo enää muistaa» (v. 12).

Uuden liiton perustuksena ja pohjana on armo ja synteinanteeksiantamus. Toinen kohta, jossa nämä kaksi liittoa eroavat toisistaan, on se, että kuin Siinain laki ei koskaan ole kenessäkään herättänyt rakkautta Jumalaan, sytyttää sen uudessa liitossa armo ja syntein anteeksiantamus. Jos joku väittää kyenneensä lainliitossa Jumalaa rakastamaan, osoittaa Hän sillä, ettei hän ole vielä lain vaikutusta oikein kokenutkaan. Lain herättämää ihmistä kauhistaa paljas ajatuskin, että viimein pitää vanhurskaan Jumalan eteen astua. Jos lain vaikutusta on tunnossa ja kuoleman sanansaattaja saapuu ja sanoo: »Toimita talosi, sillä sinä kuolet», niin tulee hätä. Ei ole lain alaisella kuoleman edessä seisoessaan rakkauden ikävää päästä Jumalan istuimen eteen. On paljasta ulkokullaisuutta puhua rakkaudesta Jumalan lain koulussa. Ystävä iloitsee ystävän kohtaamisesta. Mutta kun laki on saanut langenneessa ihmisessä paljastaa vihollisuuden Jumalaa kohtaan, vapisee sielu Jumalan kohtaamista ajatellessaan. Mutta uudessa liitossa Herra tekee itsensä niin tunnetuksi, että armoliiton lapsi huokaa ja ikävöitsee: ”Oi, milloin pääsen Jumalan kasvoja näkemään?” Te olette nähneet ja itse kuulleet, jumalanlapset, kuinka kiitosäänet eivät ole vaienneet monen ennen usein kiusatun ja vaivatun armolapsen suusta, siitä iloita, että kuolema on tullut häntä lähelle. Kun Siinain laki asettaa vaatimuksensa ihmiselle ulkoapäin ja saarnaa kadotuksesta sentähden, ettei ihminen ole kyennyt Jumalan lain vaatimuksia täyttämään, tekee uuden liiton laki Jumalan Kristuksen kautta tunnetuksi rakkaana Isänä kirkastamalla isänrakkauttaan. Ei Jumala tuomiossaan »sinun pitää kuolemalla kuoleman» ole ollenkaan muuttunut; taivaassakin kaikuu ikuinen kiitos Jumalalle siitä, että Hänen tuomionsa ovat totiset, Mutta Jumalan sanassa puhutaan yhdestä Aadamin jälkeläisestä, joka kerran seisoi tuomion alla ja valmisti lain jälkeen siunauksen tuhansille lapsilleen.

Herramme Jeesus, jonka evankelista Luukas osoittaa olleen Aadamin jälkeläisen, ei itse ollut lain rikkoja ja sen ylitsekävijä. Hän astui Jumalan rakkauden ja armopäätöksen mukaan lain kirouksen alle meidän edestämme, että me pääsisimme armon alle. Jeesus, Jumalan iankaikkinen sana, jossa Jumala oli luvannut lunastuksen ja vapahduksen lankeemuksen viasta, pukeutui langenneen lihaan ja vereen. Näemme Hänessä lain täyttäjän, joka viimeistä piirtoa myöten täytti lain ankarat vaatimukset. Näemme Hänet lain kirouksen ja tuomion kantajana kirouksen puun kyljessä, niinkuin Paavali todistaa: »Kristus on meidät lunastanut lain kirouksesta, koska Hän tuli kiroukseksi meidän edestämme, sillä kirjoitettu on: ”Kirottu on jokainen, joka puusta riippuu” (Gal. 3: 13). Näin Kristus oli lain mukaan kirottuna meidän raukkain lain rikkojain edestämme. Golgatan ristillä Hän oli sen Jumalan tuomion alla, jonka Hän oli langettanut sanoessaan: »Sinun pitää kuolemalla kuolla». Herramme Jeesuksen kuolema ei ollut vain ruumiillinen kuolema, joka tosin oli hirmuinen ja verinen, vaan Hän kärsi kuoleman sellaisena mitä se merkitsee Jumalan tuomiona langenneelle, erona Jumalasta. Näin näemme lain kirouksen Hänen päällään. Hän kantoi sen ja otti sen pois, meiltä.

Tämän vuoksi Herra sanoo: »Minä tulen lepytetyksi heidän vääryydestään ja heidän synneistään, ja heidän vääryyttään en minä tahdo enää muistaa». Tällä perustuksella meille kuoleman varjon maassa kuuluu sovintoveren ääni, joka on kotoisin Jumalan valtaistuimelta: synnit ovat anteeksiannetut. Velka on nyt verellä kuitattu. Mikä ihana löytö se oli, kun lain kirouksen alainen ihminen sai kuulla Jeesuksen verisen uhrikuoleman perustuksella evankeliumin, »Sinun syntisi ovat anteeksiannetut!» Kun sydämellä uskoimme tämän ihanan sanoman, tuli Jumala meille rakkaimmaksi kaikesta, Jumala, jota herätetty, lain kirouksen alainen omatuntomme ennen pelkäsi ja vapisi.

Kun synteinanteeksiantamisen verinen evankeliumi tuli uskoksi, kirjoitti Jumala rakkautensa tulisen lain sydämiimme. Muistat, veljeni ja sisareni, kuinka kerta kerran perästä vannoit: Sinua tottelen Herrani ja Jumalani, sillä pelastit ja päästit minut kirouksen laista vapaaksi, Näin Jumala tuli tunnetuksi. Jumalan tahto ei armoitetulla ole enää kuten Siinain laki kirjoitettu kivisiin tauluihin, vaan Kristuksen laki tuli sisälliseksi. Paavali sanoo siitä: »Kristuksen rakkaus vaatii meitä», 2 Kor. 5: 14.

Rakkauden Jumalaa ei kukaan ole ennen oppinut tuntemaan kuin kuolleista ylösnoussut Vapahtaja on tullut kirjoituksia selittämällä avaamaan ymmärryksen silmiä. Silloin kun tuli selväksi ja kirkkaaksi totuus, että velkani on verellä maksettu, tein uuden uskollisuuden liiton Jumalalle. Uudesta liitosta, jossa Jumala Henkensä vuodattaa verellä puhdistettuna uskovaan sydämeen, ei jumalanlapsi enää ole lain alla, niinkuin Paavali todistaa: »Jos te Hengeltä hallitaan, ette ole lain alla» (Gal. 5: 18). Mutta jos uuden liiton lapsi ajattelisi, ettei nyt ole väliä miten elän, tulenhan tässä armoliitossa kutenkin autuaaksi, niin ei se enää todistaisi Kristuksen Hengen hallitusta hänessä. Jumalan armo on terveellinen, se opettaa jumalattoman menon ja maailmalliset himot hylkäämään.

Tunnetko siis eron näiden kahden liiton välillä Molemmat ne ovat eri pohjalla ja perustuksella. Siinain liiton laki sanoo: »Tee se, niin saat elää»; Kristuksen liiton laki lausuu: »Minä tahdon heidän pahat tekonsa anteeksi antaa ja en ikänä enää muistaa heidän vääryyttänsä». Uuteen kuuliaisuuteen ei saada voimaa mistään muualta kuin synteinanteeksiantamisessa. Alinomaisena, jatkuvana elämän ja voiman lähteenä jumalanlapsella on se, että meillä on lunastus Jeesuksen veren kautta, nimittäin synteinanteeksiantamus (Kol 1: 14).

Antakoon armon Herra meille aina onnellista köyhyyttä, ettei meille koskaan jäisi muuta turvaa kuin että olemme verellä ostetut. Jos verinen uhri saa pohjata syntisen sieluun ja sydämeen, oi kuinka mieluinen ja rakas ystävä Jeesus on hänelle. Sydämen hartaalla halulla hän Jeesusta palvelee ja elämänsä Hänelle elää, niinkuin vanha Sionin veisaaja laulaa: »Palvelusta tehdä Jeesukselle, ei ole mikään vaiva.»

Antakaamme kunnia tapetulle Karitsalle, joka armollisena ja uskollisena ylimmäisenä pappina nyt on Jumalan valtaistuimen edessä. Silloin emme halua maailman poluille emmekä tarvitse Mooseksen ankaraa kuria. Siinain lakia Jumala ei ole tarkoittanutkaan armoliiton lasten opettajaksi. Niiden opettaja ja johdattaja on heidän sydämeensä vuodatettu Pyhä Henki. Paavali osoittaa vakavasti, että verellä pesty on kuollut Mooseksen laista (Room. 7). Sen hän selittää vertauksella naimisissa olevasta naisesta. Jos hän miehensä eläessä pitää yhteyttä toisen miehen kanssa, on hän huora. Mutta jos hän miehensä kuoltua menee avioliittoon toisen kanssa, ei hän enää ole avionrikkoja Jumalan eikä ihmisten edessä. »Niin olette te myös, minun veljeni, laille kuoletetut Kristuksen ruumiin kautta, että teidän pitää toisen kanssa oleman, joka on noussut kuolleista, että me Jumalalle hedelmän kantaisimme» (Room. 7: 4).

Vasta ylösnousseen Herran Jeesuksen liittotoverina me voimme kantaa Jumalalle hedelmää. »Minä olen lain kautta laista kuollut pois, että minä Jumalalle eläisin, » kirjoittaa Paavali Gal, 2: 10. Ihmismielen mukaan olisi paremmin niin, että kun elämme laille, elämme myös Jumalalle. Mutta Jumalan sana väittää päinvastoin, että vasta sitten kun kuolemme laista, elämme Jumalale. Ja me olemme laista kuolleet, kuulimme Paavalin kirjoittavan Rooman kristityille. Ei laki kuollut, vain me kuolimme siitä. Laki jäi ennalleen eikä piirtokaan sen ankaroista vaatimuksista muuttunut, vaan me kuolimme pois siitä. Mutta kun saimme uskon kautta Jeesuksen ylösnousemisen voimalla armon nousta uuteen elämään, ei tämä laki noussut meidän kanssamme, vaan Jumala vuodatti sydämiimme Henkensä lain.

Pitäkäämme nyt se rakkauden liitto kalliina, jonka tehneet ja vannoneet olemme Kristukselle. Herra Jeesus ojentaa lävistetyt kätensä vastaanottamaan meitä elämän illalla. Silloin saamme Hänen valtaistuimensa ympärille kokoontuneina kaikkien maasta ostettujen kanssa yhtyä iankaikkiseen voitonvirteen, ameneen ja hallelujaan Jumalalle ja Karitsalle.

Jumalan rauha levätköön kaikkien armoliiton lasten sydämissä!

Juuso Runtti. (Seurapuhe Kuivaniemen kirkossa 1924)

(RS 1941: 6)