KAKSIMIELISYYDESTÄ

Lähestykää Jumalaa, niin Hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, te syntiset, ja peratkaa teidän sydämenne, te kaksimieliset (Jaak. 4: 8).

Meidän autuutemme on kokonaan Jumalasta riippuvainen, jota meidän on lähestyminen. Mutta kuinka voimme Jumalaa lähestyä, kun Jumala on pyhä, ja olemme syntiset? Ei mitenkään muutoin se ole mahdollista, kuin ainoastaan Pojan, Jeesuksen, kautta. Sentähden Jumalan sana neuvoo: käykäämme edes uskalluksella armoistuimen tykö, että me laupeuden saisimme (Hebr. 4: 16). Tuo verinen uhri, Herra Jeesus, on se armoistuin ja kokonainen armo, jonka kautta me Jumalaa palvelemme (Hebr. 12: 28) ja saamme Isää lähestyä (Ef. 2: 18), vieläpä niin lähelle kuin Jeesus on Isältä rukoillut: ”Että he kaikki yhtä olisivat, niinkuin sinä Isä minussa olet, ja minä sinussa, että hekin meissä niin yhtä olisivat" (Joh. 17: 21). Ja koska olemme kolmiyhteiseen Jumalaan näin läheisesti yhdistetyt niin saamme olla silloin vapaat ja turvatut. Voima vuotaa silloin elämän puusta sieluumme, joka voima meitä aina pitää yhdistettyinä Jumalaan ja toisiimme. Ja siinä verivirrassa, joka elämänpuusta vuotaa, puhdistuvat verenvioista kädetkin ja sydämet tulevat peratuiksi saastaismudesta, ettei ole haluakaan kahdella naamarilla kulkea, josta apostoli varoittaa: peratkaa teidän sydämenne, te kaksimieliset.

Kuinka äärettömän paljon onkaan olemassa vilpillısyyttä ja monimielisyyttä, ei ainoastaan kaksimielisyyttä, vielä useammanmielisyyttäkin hengellisellä alalla! Sellaista on paljon niiden joukossa, jotka ovat joskus olleet kristillisyyttä käsittämässä, mutta ovat muuttuneet vedettömiksi pilviksi, joita tuuli ajelee ympäri, paljaiksi hedelmättömiksi puiksi, kahdesti kuolleiksi, juurinensa reväistyiksi ylös (Juud. 12). Toisinaan ne esiintyvät kuten fariseus, toisinaan niinkuin publikaani, toisinaan koettavat määkiä lampaan tavalla; varsinkin kun tietävät, että joku kristitty sattuu olemaan kuulomatkan päässä, tietenkin tarkoituksella saada vedetyksi opetuslapsia peräänsä (Ap. t. 20: 30). Mutta mikä johtaa tuohon keksimielisyyteen niitä, jotka yksimielisyydessä jumalanlasten kanssa ovat olleet Jeesusta seuraamassa? Apostoli sanoo: peratkaa teidän sydämenne, te kaksimieliset. Eikö olekin se syynä, että sydämet ovat roskittuneet, eikä ole tullut niitä peratuksi? Ei ole osoitettu kuuliaisuuita Jumalan sanan neuvoille, eikä omantunnon äänelle; ja niin väärä kunnia on estänyt tulemasta Jumalan valtakunnassa julkiseksi kaltaisenansa. Sitten on pitänyt ruveta saastaisuutensa peitoksi omaavanhurskautta rakentamaan ja omaatuntoansa paaduttamaan, ja vielä ovat rohjenneet saastaisuutta ruveta jumalanlapsillekin tyrkyttämään, ettei se muka ole Jumalan Henki, joka synnistä nuhtelee. Ei voi lausua sellaisista raukoista muuta, kuin että heidän omatuntonsa on poltinraudalla merkitty (1 Tim. 4: 2). Moni niistä raukoista on niinkin kauaksi mennyt, että on Pyhän Hengen pilkkaajaksi tullut, joka on anteeksisaamatoin synti (Luuk. 12: 10). Pitäisi toki ihmislasten katsoa autuuden asiaa vakavammalta kannalta, ettei pyhän totuuden kanssa rupeaisi niin leikittelemään ja kuolematonta sieluansa surman kitaan syöksemään.

Pysykäämme sentähden, veljeni ja sisareni, armossa ja evankeliumin totuudessa hamaan loppuun asti. Jeesus sanoo: teidän pitää totuuden ymmärtämän, ja totuuden pitää teidät vapahtaman (Joh. 8: 32).

Matti Suo

(RS 1948: 5-6)