KIRJE LAPINLAHDELTA

Jumala rakas Isä suuressa viisaudessaan kutsui pois rakkaan tyttäremme Aina Vilhelmiinan huhtikuun 29 päivänä 1905 kello 9, neljäntoista vuoden 16 päivän iässä. Hän oli uskon kautta elämän tiellä kilvoittelemassa lapsuudesta asti. Ilolla hän läksi pois tästä murheitten maasta. Usein hänen tarvitsi armoa kerjätä. Nöyrällä sydämellä hän vielä pääsiäispyhinä kaikilta kristityiltä, mitä oli meillä, kun pidettiin seuroja, ja minulta, äidiltään, veljiltään ja sisariltaan pyysi anteeksi. Ja niin jätti hyvän todistuksen meille vanhemmille ja niille kristityille, jotka siinä läsnä olivat ja kaikille, jotka hänen tunsivat. Usein puhui hän poispääsemisestään, että kohta hän pääsee kiittämään Jumalaa Karitsan istuimen ympärillä kaikkein pyhäin ja edellämenneitten vanhurskasten kanssa.

Tämä on meille ja erittäinkin nuorille kallis muistutus, kuinka Jumala voi nuorenkin ottaa pois heidän keskeltään millä hetkellä hän tahtoo. Sillä tämän maailman rakkaus tahtoo väkevästi viedä niin kuin virta nuortenkin kristittyin sydämiä erittäinkin kanssakäymisellään uskottomain kanssa, joka on vihollisella niin hieno verkko vetämään maailman rakkauteen, josta on kirjoitettu, että maailman ystävyys on viha Jumalata vastaan.

Sentähden sanon minäkin kaikille kristityille, että vihatkaa sitä lihalta saastutettua hametta, ja pitäkää suola teissänne tämän maailman keskellä ja tunnustakaa rohkeasti Jeesusta Jumalan Poikaa autuudeksenne. Muistakaa valvoa uskossa katsellen Jeesuksen verisiä askeleita yrttitarhasta Golgatan mäelle, ja kuinka hän suuressa vaivassa ja tuskassa yrttitarhassa verta hikoili ja maata suuteli taivaallista Isää rukoillen sen katkeran kalkin alla, jonka Hänen tuli juoda meidän edestämme. Näin Hän soti kuolemaa, helvettiä ja vihollista vastaan ja toi voittokunnian itsekauttaan kaikille ihmisille, jotka vain nöyrtyvät tekemään parannuksen kaikista synneistään Jumalan ja ihmisten edessä.

Meillä on lunastus Hänen veressään, nimittäin syntein anteeksiantamus Hänen armonsa rikkauden jälkeen. Niin on minun ja kaikkein Jumalan lasten halu täälläkin Lapinlahdella, päästä pois täältä Keedarin ahtaista majoista, täältä turmeluksen maasta, jossa usein tunnemme oman pahan lihan himoja, vaikutuksia ja kiusauksia tällä korven matkalla. Ne usein ahdistavat kuolematonta henkeä ja vaivaavat uudistettua tahtoa ja mieltä. Vaan me saamme siitä varmat ja turvatut olla, ettei Herra Jeesus heitä omiansa. Heidät on Hän suurella vaivalla ja verensä vuodatuksella Isälleen ostanut ja syvästä helvetistä nostanut. Ja niin meille valmiin autuuden toimittanut lihansa ruumiissa kuoleman kautta, että Hän saattaisi meidät pyhiksi ja laittamattomiksi Hänen kasvojensa edessä. Jos me muutoin uskossa pysymme perustettuna, vahvana ja horjumattomana evankeliumin toivosta Herran Jeesuksen päälle loppuun asti, niin me kunnian kruunulla kruunataan ja pääsemme laulamaan Karitsan istuimen ympärillä voiton virttä, amenta ja hallelujaa niitten sadan ja neljänviidettäkymmenen tuhannen kanssa ja suuren joukon kanssa, jota ei lukea taida.

Jääkää nyt hyvän paimenen Herran Jeesuksen haltuun ja rukoilkaa kaikkialla, Jumalan lapset, edestämme Jumalaa ja muistakaa esirukouksissanne meitäkin heikkoja elämäntien matkamiehiä.

Näitä merkitsee veljenne uskossa.

J. Hakkarainen

(Armonsanoma 1905: 11)