MITEN JUMALA OTTI ARMOONSA?

Armoa ja rauhaa meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta. Tuli haluni kirjoittaa vähän siitä, että Jumala on minuakin niin paljon rakastanut, että on minutkin ottanut lapsekseen ja taivaan perilliseksi. Kuljin rauhattomana ja turvatonna harhaillen ja etsien pelastajaa. Olin väärässä vanhurskaudessa. Mutta en minä siinä mitään uskoa, elämää enkä rauhaa käsittänyt. Minulla ei ollut oikeaa uskoa, joka on tärkeintä kun on tullut herätykseen. Kyllä on raskasta, kun tulee lain valossa oikein tuntemaan ja näkemään suuret ja raskaat syntinsä. Ellei sieluja johdateta niin, että he voisivat katsoa Golgatan ristille syntiensä sovittajaa ja maksajaa, ei Jeesuksen Jumalan pojan veri voi puhdistaa meitä rikoksistamme. Ei kukaan ilman parannusta pääse elävää Jumalaa palvelemaan. Uskoon ei meillä ole pienintäkään omaa ansiota. Se on aivan armosta. Tavallaan kyllä minullekin tätä kirkastettiin, mutta ei niin, että olisin voinut sen omalle kohdalleni omistaa. Kun tunsin itseni niin suureksi syntiseksi, että olen kaikki käskyt rikkonut ja olin mahdottomuuden tunnossa, niin kun ei minulle kirkastettu sitä, että minä saan semmoisenaan, niin onnettoman tuntoisena uskoa armosta kaikki syntini anteeksi Herran Jeesuksen täydellisen ansion tähden, niin rupesin rakentamaan omaa vanhurskautta ja yritin lakia täyttämään. Mutta se oli raskasta orjan työtä. Eikä sillä tiellä koskaan oikeaa Jumalan rauhaa saa. Ei omilla voimilla ponnistellen pääse synnin yöstä eikä voi taistella pimeyden valtoja vastaan. Kun koettaa itse itseään tehdä pyhemmäksi ja paremmaksi kuin todella on, ja sitten vasta uskoa, huomaa päivä päivältä tulevansa vain aina yhä pahemmaksi ja mahdottomammaksi omistamaan omalle kohdalleen Jumalan armoa. Kun kaikki on pimeää ja synkkää, niin ei näe edessään sielunsa silmissä muuta kuin helvetin pohjattoman syvyyden, johon täytyy painua. Kyllä minä sen tietoisesti tiesin, että Jeesuksessa meillä on pelastus. Mutta en jaksanut sitä omakohtaisesti uskoa. Tunsin itseni kokonansa syntiseksi, aivan yhdeksi synnin läjäksi. Ei ollut tervettä paikkaa, eikä kukaan osannut neuvoa eikä rohkaissut uskomaan minua sellaisena. Vaikka heiltä monelta apua ja neuvoa sieluni hätään kysyin, en saanut vastausta. Näin ollen en voinut muuta kuin huutaa syvyydestä Jumalan puoleen: Auta minua, ettei minun tarvitseisi hukkua ijankaikkisesti. Näytä ja kirkasta minulle, mikä on Sinun tahtosi ja mitä minun pitää tehdä, että autuaaksi tulisin! Jumala kuulikin rukoukseni. Onhan Hän vakuuttanut sanassaan, että anova saa, etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Siunattu rauhan sana toi ensimmäiset valon säteet synkkään epätoivooni ja pimeyteeni. Tulin pyhän Hengen saaneitten ihmisten kanssa kosketuksiin. He kirkastivat minulle Jumalan pyhiä totuuksia. Jumala kirkasti minulle sen, että Jeesus, Hänen ainoa Poikansa on maksanut kaikki minunkin syntini Golgatan ristillä pitkänä perjantaina, ja ettei minun tarvitse koettaa itse niitä maksaa. He siunasivat minua taivaallisella siunauksella, jolla meidän kaikkein täytyy tulla siunatuiksi, jos haluamme olla niitä, joille Jeesus sanoo viimeisellä tuomiolla: tulkaa Isäni siunatut ja omistakaa se valtakunta, joka teille on ollut valmistettuna maailman perustamisesta asti. Niin sain uskoa kaikki syntini anteeksi Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Voi sitä rauhaa, elämää ja voimaa, mikä vuoti minun sydämeeni ja voi sitä iloa, mitäminä olen tuntenut siitä lähtien, seuraavina päivinä ja viikkoina ja vielä nytkin! Tuntuu armolta, että minäkin, tällainen kurja raukka, suuri syntinen, saan uskoa Jeesuksen omaksi Lunastajakseni ja Vapahtajakseni. Tuntuu armolta, että minäkin saan olla Jumalan lapsi ja pääsen taivaaseen. Ja minun sieluni kiitti Jumalaa. Siten lintu on löytänyt turvapaikan, ensin lennettyään rauhatonna ja turvatonna sinne tänne. Voi kuinka on ihanaa kaiken oman ponnistuksen ja pyrkimisen jälkeen, kun saa nojata väsyneenä ja uupuneena päänsä taivaallisen Isän rintaa vastaan, Hänen, joka on meitä niin äärettömän paljon rakastanut Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Kunpa aina pysyisin näin läheltä uskomassa! Minä uskon, että Jumala, joka minua on niin ihmeellisesti kuljettanut ja johtanut minut valtakuntaansa, myös auttaa minua loppuun asti ja vie perille. Rakkaat sisaret ja veljet! Me saamme nytkin tällä hetkellä olla turvattuina Herran Jeesuksen verihaavoissa. Ottakaamme aina Jumalan sanasta vaaria, niin emme eksy, emmekä joudu harhaan, vaikka kuinka myrskyäisi. Kun lähestytte taivaallista Isää rukouksessa, niin muistakaa kantaa minuakin heikkoa ja huonoa elämäntien kulkijaa Hänen sydämelleen. Jumalan armoa ja rauhaa kaikille, jotka Jeesusta rakastavat ja hänen tulemistansa odottavat. Olga Kanasaari, Oulainen (RS 1935: 2)