PYHYYDEN TIE (Hebr. 9:8)

Ei pyhityksen tietä avattu niin kauan kuin entinen maja seisoi. Herran Apostoli on nämä sanat kirjoittanut hebrealaisille, se on, ensimmäiselle uuden testamentin seurakunnalle neuvoksi ja muistutukseksi. Samoin on se annettu meillekin tänä aikana. Sillä meilläkin tahtoo usein pyhyyden tie kätkeytyä tuon lihasta nousevan sumun tähden, että tämä tie ei ole näkyvillä. Silloin joutuu itsestänsä hakemaan pyhyyttä, omista lahjoistaan ja töistään ja opistaan ja siitä arvosta, jota saan ihmisiltä osakseni, kun Jumala on antanut minulle hyvät lahjat, vieläpä osata jotakin uutta, jota ei muut ole niin ymmärtäneet kuin minä.

Näistä omista lahjoista tulevat toiset opetukset, kun ei pysytä Jumalan sanan terveellisessä opissa. Siitä tulee paisumus ja sairaus kysymyksissä ja sanain kilvoituksissa, kun ei saata omia mietteitänsä Raamatulla vahvistaa. Siitä tulee sitten kateus, riita, häväistys ja pahat luulot, kun ei pysytä Jumalan sanan totuudessa ja kuuliaisuudessa lapsen tavalla, vieläpä häijyt kamppaukset, kun totuus jää pois (1 Tim. 6: 3, 4, 5). Sentähden tarvitsemme niitä välttää ja eroittaa itsemme niistä, jotka ovat omaa ihmisoppia. Nämä jäsenet on kuoletettava ja ristiin naulittava himoineen ja haluineen. Nämä ovatkin kaikki esteenä, että ei pyhityksen tietä nähdä. Sentähden ne ovat tunnustuksen kautta poispantavat. Sillä ei kunnian Herra saata kulkea kivikkotietä. Ne kaikki ovat vanhalle ihmiselle raskaita tunnustaa että voisi valkeudessa vaeltaa, kuten Jumalakin valkeus on. Sillä Jeesuksen Jumalan Pojan veri puhdistaa meitä kaikista synneistä. Kun me uskomme priiskotusveren äänen taivaasta tulleena Jumalan äänenä, silloin pyhityksen tie aukenee.

Jumala ilmoittaa itsensä elävällä tuntemisellaan ja vahvistaa sen rakkautensa kautta meissä, ettemme ole unhoittavia sanan kuulijoita, vaan sen tekijöitä. ”Sillä autuaat ovat puhtaat sydämestä, sillä he saavat nähdä Jumalan.” Mutta jos eivät roskat tule pois pannuiksi, niin ei Jeesuksen veri pääse sydäntä puhdistamaan. Sentähden Apostoli sanoo Hebrean jumalanlapsille (12: 14): ”Noudattakaa rauhaa kaikkien kanssa ja pyhyyttä, jota paitsi ei kukaan saa Herraa nähdä.” Sentähden, rakkaat matkaystävät, astukaamme vilpittömät askeleet jaloillamme, ”ettei joku kompastuisi niinkuin ontuva vaan paljon ennemmin terveeksi tulisi” (Hebr. 12: 13).

Koska kylvämme Jumalan sanan, niin on annettu varoitus (Jer. 3: 4). ”Kyntäkää vasta uudesta, ja älkäät kylväkö orjantappurain sekaan. Ei pyhyyden tiellä kasva orjantappuroita, sillä Herran lunastetut sitä tietä kulkevat. Eikä sillä tiellä tyhmäkään eksy. Eikä siellä jalopeura löydy eikä julma peto” (Jes. 35:8-9). Ole Sinä, Isän iankaikkinen sana, Jeesus Kristus, aina edellämme. Me tahdomme kuulla Sinun oman Paimenemme ääntä, kun Sinä kutsut meitä sillä nimellä, jolla olemme jo tulikasteessa nimitetyt. Emmekä me haluakaan uutta nimeä. ”Sillä ei ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa autuaaksi tullaan kuin Jeesuksen vapahtava nimi. Katsokaa, minkä kaltaisen rakkauden Isä on meilleosoittanut, että me hänen lapsiksensa nimitetään, sentähden ei maailma teitä tunne” (1 Joh. 3: 1-2). Ei se tuntenut Vapahtajaakaan. Uudessa syntymisen olemme saaneet nimen, joka on elämän kirjaan kirjoitettu, kuten Herra sanoo: ”Joka voittaa, hänet minä teen patsaaksi minun Jumalani temppelissä. Ja ei hänen pidä sieltä lähtemän ulos. Ja tahdon kirjoittaa hänen päällensä minun Jumalani nimen, ja minun kaupunkini uuden Jerusalemin nimen, joka taivaasta minun Jumalaltani tuli alas, ja minun uuden nimeni” (Ilm. 3: 12). Kyllä saatana ja maailma ja omavanhurskaus tahtoo tätä nimeä pois pyyhkiä, vaan niiden kädet eivät ulotu siihen. Jumala on itse sanonut: ”Joka minua vastaan syntiä tekee, sen nimen minä pyyhin kirjastani” (2 Moos, 32: 33). Israelin kansa lähetti vakoojia Kaanaan maalle. Kymmenen toi pahoja sanomia. He saivat koko kansan epäileväiseksi, että rupesivat parkumaan, että ei Jumala ole sanansa ja lupauksensa täyttäjä. Mutta kaksi, nimittäin Josua ja Kaleb, pysyivät Jumalan sanoissa vahvoina, vakuuttaen: kyllä me voitamme, Jumalalla on hyvä suosio meihin. Mutta kansa sanoi: kyllä suuri joukko paremmin tietää. Kuinka kävi? Suuri joukko ei pysynyt pyhityksen tiellä. Ne kuolivat Jumalan vihan alla.

Vaan Josua ja Kaleb saarnaavat vieläkin meille, että pysyisimme pyhityksen tiellä. Herran kansa saa yhden voiton toisensa jälkeen, että oikea Jumala Siionissa tunnettaisiin. Hän on heikkojen turva, sillä kaikissa me voitamme Hänen kauttaan, joka on meitä rakastanut. Olkoon suuri joukko oman sanansa ja viisautensa varassa. Mutta Jumala ja Hänen pyhä samansa on sovelias apu tuskissa.

”Sentähden emme pelkää, vaikka vuoret keskelle merta vajoisivat. Vaikka vielä meri pauhaisi, että siitä pauhinasta mäet kukistuisivat, kuitenkin on Jumalan kaupunki ihana virtoinensa, jossa Korkeimman pyhät asumasijat ovat. Herra on sen keskellä, sentähden se kyllä pysyy” (Psalm. 46: 1-3). Oi, rakkaani, kun Jumala on kanssamme, kuka voi meitä vastaan olla. Muistakaamme, että olemme verisen lipun alla uskollisuuden lupauksen tehneet, että tahdomme hänelle olla kuuliaisia. Ja tämä lupaus on taivaassa kuultu ja vahvistettu Jumalan tuntemisella, ja tämä rauhan liitto on Pyhän Hengen pantilla meissä kiinnitetty, kuten Jeesus sanoo: ”Minä ja Isä tulemme hänen tykönsä, että he meissä yhtä olisivat niinkuin minä ja Isä yhtä olemme.” Onko tämä se pyhityksen tie, jolle olemme jalkamme astuneet? Katsokaamme aina uskon alkajaa ja päättäjää, Herraa Jeesusta, tätä veristä lippua. Se tie ei vie vikaan. Ne, mitä tarttuu maailmasta, olemme viriät niitä pois panemaan uskoen aina synnit anteeksi Jeesuksen nimen ja veren kautta. Silloin pyhityksen tie on avoinna taivaaseen asti. Oi, rakkaani, koska saamme nähdä sen päivän kirkkautta, että tämä tomumaja pois riisutaan ja taivaassa valmistetulla majalla puetetaan. Tällä toivolla jätän teidät ja itseni Jumalan armosanan haltuun. Tervetulemaa, veljet ja sisaret, kaikki jotka olette pyhityksen veriselle tiellä jalkanne astuneet, Karitsan häihin. Tätä toivoo vanha veljenne uskossa. Mikko Pääkkölä. Kittilä, Raattama, 4. 5. 1936. (RS 1936: 6)