RAKAS POIKANI ERLAND

Taas pitkän ajan perästä haluni on hengessä puhutella sinua, kun olet joutunut kauvaksi asumaan. Ja minun haluni olisi, että puhua sinullekin, rakas poikani, jonkun sanan ijankaikkisista asioista. Sillä nämä maalliset ovat niin katoavia ja pois meneviä. Tunnen myös itse tykönäni sen, että en ole enää pitkällinen olia tämän maan päällä. Koska olen luonnollinen äiti sinulle, niin on henkeni halu myös sitä suuremmalla syyllä vielä varata sinua, että ota vastaan armon ääni, kun se vielä sielläkin kuuluu Pyhän Hengen saaneilta ihmisiltä.

Rukoilen sydämeni pohjasta sinua, rakas lapseni, tee parannus täällä armon ajassa ja lähe niillä päätöksillä seuraamaanHerraa Jeesusta, että kävi täällä maailmassa kuinka hyvänsä, kun vain sieluni sovintoveren voimasta on puhistetuksi tullut kuolevaisista lihan töistä elävää Jumalaa palvelemaan. Älä enään vainoa taivaallisen rakastajan sydäntä, kun se niin hellästi kutsuu suurelle ehtoolliselle. Siellä ei ruoat lopu sen Herran ja ehtoollisen jakajan käestä, joka on henkensä ja verensä antanut vuotaa kirotun maan päälle.

Sovintoveren voimasta olen mìnäkin, suuri syntinen, Hengen ja elämän saanut ensi kerrallakin silloin kun lupaukset tein ja suuni aukaisin tunnustamaan syntini ja rukoilemaan niitä anteeksi. Silloin taivas aukeni, ja helvetti suljettiin, ja sen veren voimasta olen vielä elämässä ja uskomassa syntini anteeksi, ja sen veren voimasta voin vielä lähteä pois tästä turmeluksen maasta perimään ijäistä kunniaa, joka on kaikkein kilvoitteliain palkka. Ja kun ajattelen omia lapsiani, kahta poikaani, jotka vielä elävät epäuskossa kuin johtuu mieleeni jumalattomain vaiva ijankaikkisuudessa, ei saata olla henkeni huutamatta Taivaallista Rakastajaa ja veriylkää Herraa Jeesusta, että älä anna heiän enää epäuskon unta nukkua mutta herätä heitä näkemään, että huono on koti lavean tien matkamiehille, ja niin huono, että tuli ei sammu eikä mato kuole joka vaivaa heidän sieluansa ijankaikkisesta ijankaikkiseen. Älä rakas lapseni enään kulje lavean tien päällä, vaan huuva vielä syvyyestä armahtajan perään, ja huuva niin lujasti, että ääni kuuluu armoistuimen tykö. Armoistuimen, Taivaallisen Rakastajan sydämessä on vielä yhtä palava rakkaus kuin silloin oli kuin hän tuli tänne maan päälle syntisen lihan muotoon, ja hän tuomitsi synnin omassa lihassaanriippuessaan taivaan ja maan välillä kirouksen puussa, että kirotuilla syntisraukoilla ijankaikkinen siunaus ja onni on perittävänä sulasta ja ansaitsemattomasta armosta.

Ja niin totisesti se on, rakas lapseni, sinunkin omasi, jos otat sydämen uskolla vastaan tämän tarjotun armon, jota armoa Hän, Taivaallinen Vanhin, tarjoaa kerta toisensa perästä. Saattaa olla, että minäkin, kun on kuolema lähellä, olen sinulle viime kerran tästä suuresta armosta huutanut. Kaikukoonne sydämeesi, jos ei ennen niin puhukoon mullan alta tunnollesi, niin että et saa rauhaa ennen kuin lupaat uskoa Armahtajan veressä syntisi anteeksi." Pellolaisen Marja F. Heikuraisen kirje pojalleen 1906 (RS 1966: 7-8)