SAIRASVUOTEEN ÄÄRELTÄ

Tervehdin teitä, veljet ja sisaret, Jumalan armon ja rauhan terveisillä.

Saan ilmoittaa, että taivaan Isä näki hyväksi pois kutsua luotamme taivaan kotiin rakkaan ja hellän isämme, maanviljelijä Sakari Ainalin 31.10.1938. Jumalan armosta saimme me kaksi hänen vanhinta poikaansa olla läsnä hänen lähtönsä hetkellä, ja voimme nyt teille todistaa, että se oli kaunista ja ihanaa kun Yljän morsian tätä vierasta maata jätteli. Tietystihän isälle olivat lapsensa rakkaita ja ero niistä tuntui säälittävän häntä. Me lapset tunsimme myös suurta murhetta, kun piti rakkaan isämme parista nyt erota. Mutta niin raskaalta kuin tämä tältä puolen näyttikin, niin sittenkin samalla iloitttiin, siitä iloittiin, että eipä eromme täältä ole ikuinen. Jumalan lapsen ilo on kyllä kyynelten kanssa sekoitettu, mutta se on sellaista iloa, jota ei maailma tunne. Se on suurempaa kuin mikään tämän maailman ilo. Ilomme oli myös siitä, että nimi on elämän kirjassa, että Herra Jeesus on omana ja synnit anteeksi.

Isä puheli näistä asioista kanssamme lähtöpäivänään ja neuvoi meitä rakkaudella pitämään kiinni Jumalan sanoista ja hänen armoonsa turvaamaan: Ei tarvitse uskoa, hän puheli, jos maailma mitä pahaa meistä puhuu, kun vain pysymme kiinni Jumalan sanassa, emmekä lähde itsellemme kunniaa muualta hakemaan. Vihollinen kyllä tekee kunniankin tarjouksia monella tavalla, mutta ei meidän tarvitse niitä ottaa vastaan. Kun isä antoi meille näitäkin kalliita neuvoja, näki hän oman mitättömyytensä lastensa kasvattajana, jasellaisiahan ne uskovaiset vanhemmat ovatkin. Mutta Jumalalle olkoon kiitos, että Hän lapsiamme kuljettaa ja varjelee pahasta.

Isä oli hyvin heikkona jo loppuaikoinaan eikä jaksanut paljon kerralla puhella. Viimeisillä tunneilla hän oli jo niin väsynyt, että koetti äänettömästi sopertaa vain, osoittaakseen, että on kyllä tajuillaan, mutta ei jaksa enää puhua. Ajattelimme, että taitaa jo lähdön hetki lyödä pian. Isä itse myös sen huomasi ja alkoi meille jättelemään hyvästejä. Jätimme Jumalan rauhaan toinen toisemme ja vakuutimme isälle, että saamme olla hyvässä turvassa, kun synnit ovat anteeksi Herran Jeeesuksen nimessä ja veressä. Nyt tapahtui jotain odottamatonta. Isä sai suuren voiman Jumalalta ja alkoi pitää viimeistä seurapuhetta tämän maan päällä. Hän sai samalla itse tuntea Jumalan suloisuutta ja yletyin käsin kiittää taivaan Isää ja Jeesusta suuren armon edestä.

Hän puhui kuuluvalla äänellä: ”Ei ole koskaan maailmassa tehty niin suurta työtä kuin oli Golgatan työ. Jos joku kysyy toivoni perustusta, niin sano terveiseni: Ei ole yhtään kadotusta niissä, jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat. Meillä on vapaus Jeesuksen veren kautta käydä kaikkein pyhimpään esiripun kautta, joka on Jeesus. Tässä on kultainen tikapuu, jota myöten menen taivaaseen. Itsessäni olen huono, Jeesuksessa täydellinen. Kuka voi meitä eroittaa Kristuksen rakkaudesta! Vaivako eli ahdistus eli vaino eli nälkä eli alastomuus eli hätä eli miekka. Sillä minä olen vahva siitä, ettei kuolema eikä elämä eikä enkelit eikä esivallat eikä väkevyydet eikä nykyiset eikä tulevaiset eikä korkeus eikä syvyys eli joku muu luontokappale taida meitä Jumalan rakkaudesta eroittaa, joka on Jeesuksessa Kristuksessa meidän Herrassamme.” Isä ihmetteli vielä sitä, että - vaikkapa hän ei ole ollut erikoisemmin tunneihminenmilloinkaan, on vain uskolla pitänyt kiinni Jumalan sanoista varsinkin näinä viimeisinä myrskyjen aikoina - hän nyt saa jo kuin rajan takaa katsella näin tuntemisiin asti uskoa.

Kun isä oli nämä seurat pitänyt, hän siunasi lapsensa ja omaisensa ja lastensalapset. Sitten hän sanoi, että ajalliset alkavat vähitellen siirtyä pois näköpiiristä, maailma hämärtyy. Kohta oli viimeinenkin vihollinen, kuolema, voitettu ja me uskoimme, että isälle alkoivat paremmat seurat. Sinne emme enää voineet katsella. Saviastiamme ei olisi sitä kestänytkään. Isä meni kunniaan. Siitä olemme varmat.

Olen monta kertaa, varsinkin viime aikoina, ajatellut sitä, kuinka isä piti kalliina Jumalan sanoja ja tahtoi olla kuuliainen niille. Jo silloin kun enin osa lapsia oli vielä pieniä, tahtoi isä jättää ne kotiin ja vaikeuksista huolimatta lähteä Jumalan asioille. Samoin viime aikoina isä olisi saanut paljon kunniaa ja muuta, jos olisi Jumalan tahdosta poikennut, mutta hän ei ole siihen uskaltanut. Tästä kaikesta on vihollinen häntä vihannut ja kaikkia valheita on pantu liikkeelle. Kuitenkin Jumalalle olkoon kiitos, että hän on isäämme aina pahasta varjellut ja vienyt hänet perille.

Tahtoisin vielä sanoa sinulle, joka olet erehtynyt uskomaan ja puhumaan pahaa, ettei isällä ollut mitään kannemieltä sinua kohtaan. Ei myöskään taivaan Isä tahdo sinua kadottaa. Hän näkee heikkoutemme. Usko Herran Jeesuksen nimessä ja veressä syntisi anteeksi, niin rauha vuotaa sielullesi ja saat vapaana lapsena odottaa,että kun vuoro tulee niin saamme rakkaiden veljien ja sisarten kanssa lämpimin rinnoin taas toisiamme tervehtää siinä maassa, jossa vajaa lakkaa ja täydellisyys alkaa.

Jumalalle olkoon kiitos, että Hän on rakkaan isämme korjannut kotimaahan, jossa eivät enää maailman myrskyt pauhaa. Rakkaan ja kauniin muiston jätit meille koko elämäsi ajalta.

Muistakaamme mekin lapset, että maa on vieras. Jumalan lapset. Kantakaa meitäkin esirukouksillanne.

Tervehtii veljenne heikkoudessa Yrjö Ainali

(RS 1938: 12)