SISÄLLINEN SOTA

"Jolla ei ole sotaa, sillä ei ole voittoakaan. Eikö ihmisen pidä aina oleman sodassa maan päällä, ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät." Näin lausui Job ajallaan. Ja tämä kokemus on vieläkin kaikilla Herran omilla. Ei yksikään, joka pitemmän aikaa vaeltaa armon tilassa, pääse tämän ohi.

Sielujemme vihollinen kadehtii kaikkein onnea. Kaikilta, joilla on elämä uskon kautta Jeesuksessa, saatana tahtoo sen ryöstää pois. Juuri siinä se tekee työtä, ettei ihminen uskoisi ja vapaaksi tulisi ja vapaana pysyisi. Syystä kirjoittaa, Herran valittu ase Paavali: "Viimein, rakkaat veljet, olkaa väkevät Herrassa ja Hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa päällenne kaikki Jumalan sota-aseet, että te perkeleen kavalia päällekarkaamisia voisitte seisoa vastaan" (Ef. 6: 10, 11). Emme voi omilla voimilla voittaa vihollista. Kun turmeltu luontomme on yksimielinen vihollisen kanssa, ei meillä itsellä ole sota-aseitakaan. Sentähden tarvitsemme kaikki Jumalan sota-aseet.

Mutta, jos kristitty on synnin petoksen kautta kadottanut oikean omantunnon rauhan, Pyhän Hengen pantin, jonka rakas Isä uudensyntymisen päivänä antoi, ei hänellä ole enää erityistä sotaa, vaikka sillä olisi paljonkin tietoa hyvästä kristillisyydestä. Puhtaan omantunnon säilyttämiseksi me tarvitsemme Jumalan sota-aseet, ettemme menettäisi, mitä olemme lahjana taivaalliselta Isältä, Jeesuksen ansion tähden saaneet, nimittäin tuon kalliin rauhan pantin, joka meidän henkemme kanssa todistaa, että olemme jumalanlapset. Ja kun olemme lapset, niin olemme myös perilliset, ja Kristuksen kanssaperilliset.

Tässä on sota, sisällinen taistelu, nimittäin tämän perinnön omana säilyttämisessä. Kun katseemme kääntyy itseemme, emme näe itsessämme muuta kuin pahuutta ja kuinka muuta näkisimmekään, kun minussa, se on minun lihassani ei ole mitään hyvää. Tässä on oppimista, että päällekantajan edessä antaa oman oikeutensa kaatua ja tunnustaa syntisyytensä. Päällekantaja ottaa aiheen ja syyn pahuudestamme ja viallisuudestamme ja sanoo: Oletko nytkin jumalanlapsi? Etkö huomaa, miten olet kylmä? Eihän sinulla ole uskoa, ei rakkautta. Sydämesi on niin maallinen ja ajallinen.

Mitä meillä on puolustautuaksemme päällekantajaa vastaan? Meidän täytyy antaa oikeutemme kaatua ja tunnustaa: sellainen olen, mutta Jeesuksen täydellisen ansion tähden kuitenkin olen jumalanlapsi. Hänen sydämensä on lämmin, vaikka minun on kylmä, ja Hän on minun edesvastaajani ja täydellisyyteni Jumalan edessä. Näin tarvitsee meidän kaikessa turvautua Herramme Jeesuksen täydellisyyteen, sillä olemme Hänen täydellisyydestään saaneet armon armosta, sillä laki on Mooseksen kautta annettu, mutta armo ja totuus on Jeesuksen Kristuksen kautta tullut.

Armo opettaa totuuteen. Jos joku sanoo vaeltavansa armossa, mutta ei elä totuudessa, ei hänen puheensa ja vaelluksensa ole totta. Mutta ilman armoa ei yksikään ole totuudessa Jumalan edessä. Ihmisen elämän totisuudella ei ole mitään merkitystä ilman armoa. Sentähden sisällisessä taistelussa tarvitsee meidän turvautua Jumalan armoon Jeesuksen sovinnon tähden. Ja kaikki Jumalan sota-aseet me tarvitsemme tässä sodassa, että voisimme kaikissa asioissa seisovaiset olla. ”Niin seisokaa vyötetyt kupeista totuudella ja vanhurskauden rintaraudalla puetetut ja jalat valmiiksi kengitetyt saarnaamaan rauhan evankeliumia. Mutta kaikissa ottakaa uskon kilpi, jolla te voitte sammuttaa kaikki sen ruman tuliset nuolet, ja ottakaa päähänne autuuden rautalakki ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana" (Ef. 6: 14-17).

Kaikki nämä sota-aseet tarvitaan sisällisessä sodassa, että voitolla pysymme joka päivä siihen asti kuin matka päättyy. Kerran loppuu sota ja silloin tulee rauha ja lepo ja sen aika on pitempi kuin sodan.

Vielä neuvoo Paavali: "Rukoilkaa joka aika kaikella rukoilemisella ja anomisella Hengessä ja siinä valvokaa kaikella ahkeruudella ja rukouksella pyhien tähden." Meidän tarvitsee sitä rukoilla, että rakas Isä meitä pahasta varjeleisi tämän vaivalloisen korven matkan läpi siihen asti kuin kokoon tulemme Karitsan istuimen eteen ja saamme yhdistää äänemme kaikkein pyhäin kanssa veisaamaan voitonvirttä Jumalalle ja Karitsalle. Ylennä, veljeni ja sisareni uskon silmä katsomaan Uhria, joka rakkaudesta on ristille ylennetty, jonka haavoista vuotaa viaton veri kaikkein synteinanteeksiantamiseksi. Jumalan rauha levätköön Herran Siionissa.

Pauli Rantala

(RS 1948: 5-6)