TAIVASPERINTÖ

”Kiitetty oIkoon Jumala ja meidän Herran Jeesuksen Isä, joka meitä suuresta laupeudestansa on synnyttänyt jälleen elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen kautta kuolleista”. (1 Piet, 1: 3).

Tämän epistolan alussa kirjoittaa Pietari ensimmäisessä värsyssä niille pakanoille, jotka ovat Jumalan armovaltakuntaan sisälle tulleet, ei ainoastaan juutalaiskristityistä vaan myöskin pakanakristityistä, joita kaikkia Pietari tässä tarkoittaa tervehtiä. Hän kirjoittaa koko hengelliselle Israelille eikä millekään seurakunnalle erityisesti, vaan minulle ja sinulle sisareni ja veljeni. Ymmärtääkseni sen edestä Pietari tässä lausuu kiitoksen Jumalalle, että Hän on pakanatkin herättänyt synnin unesta ja ottanut omaksi lapsekseen, kääntänyt heidän sydämensä ottamaan vastaan Jumalan armon ja omistamaan uskolla omaksensa. Tästä olemme mekin osalliset sisareni ja veljeni, olemme herätetyt elävään toivoon.

Katsokaamme: Kristus on kuollut edestämme ja kaiken maailman edestä, on ottanut päällensä synnin, kuoleman ja helvetin, antautuen niiden alle. Mutta ne eivät ole voineet häntä alas painaa, sillä Hän oli ylen voimallinen. Hän on noussut ylös ja on sen kaiken voittanut ja allensa laskenut ja tämä sentähden, että sinäkin sisareni ja veljeni olisimme vapaat niistä ja herra niiden ylitse. Uskotko sen, niin se on minulla, sanoo Luther. Ja mihin toivoon Jumala on meidätkin synnyttänyt, eikö siihen, kuten Pietari sanoo: ”Katoamattomaan ja saastuttamattomaan ja turmeltumattomaan perintöön, joka taivaassa teitä varten tähteelle eli tallelle pantu on”, sen taivaan perinnön, joka ei katoa ikänä, ei vanhuuden, sairauden eli muun vahingon takia. Ja on myös saastuttamatoin, sillä ei siihen yksikään saastainen kajoa. On myös turmeltumatoin eli lakastumatoin, sillä taivaallinen riemu autuaitten sydämessä ei vähintäkään vähene pitemmänkään nautinnon kautta. Siihen iloon ei koskaan suututa, vaan se pysyy iankaikkisena, puhtaana ja raittiina. Mutta kuinka on maalman lasten ilo? Se katoaa ja häviää, ethän halua sinä sisareni ja veljeni enää vaihtaa katoamatointa iloasi katoavaan iloon.

Ketä varten tämä perintö on taivaisiin tallelle pantu, eikö sinua ja minua varten, sisareni ja veljeni, kuten Pietari kirjoittaa: ”Jotka Jumalan väella uskon kautta autuuteen kätketään, joka sitä varten valmistettu on, että se viimeisellä ajalla ilmi tulisi, jotka Jumalan voimalla varjellaan uskon kautta autuuteen. Ajattele sisareni ja veljeni, että se on Jumalan voima, joka varjelee vihollisen päällekarkauksilta. Jumalan voima on suojeleva varjelus meidän ympärillämme. Musta ihmisen puolesta on usko siinä alussa niinkuin lopussakin. Älköön ajateltako, että usko ainoastaan alussa tarttuu vanhurskauteen ja autuuteen, mutta sitten jättää virkansa töille, että niitten sittemmin tulisi säilyttää uskon käsittelyn vanhurskauden ja autuuden. Sillä että lupaus vanhurskautemme ja autuutemme, ei ainoastaan saamisesta vaan myös pitämisestä taitaisi olla meille varma ja vahva, omistaa Paavali (Room. 5: 2) uskolle yksinänsa, ei ainoastaan tykökäymisen armoon vaan että myös armossa seisomme ja kerskaamme tulevasta kunniasta. Perintö, jota omistamaan olemme määrätyt, jos kerran uskomme pidämme, on aikoja sitten toimitettu ja valmistettu maailman alusta. Mutta se on vielä meiltä salattu, peitetty ja lukittu. Mutta se ainoastaan vähän aikaa viipyy, kun se äkkiä ilmoitetaan ja avataan, että saamme sen nähdä sisareni ja veljeni.

Vielä vähän aikaa, ei varmaankaan ole enää pitkä aika, kun tämä ilmoitetaan. Kärsimme ystäväni sen vähän ajan, jos niin tarvitaan, kuten siitä Pietari 6. värsyssä kirjoittaa: ”Jossa te saatte iloita, te, joita nyt vähän alkaa, jos tarvitaan, moninaisilla kiusauksilla vaivataan. Jumala antaa kärsimiskoetukset tarpeen mukaan omillensa hyödyksi. Niitä ei tule jumalanlapsen oudoksua eikä paeta, sillä ei Jumala pane omiensa päälle raskaampaa ristiä ja pitemmäksi aikaa kuin mitä hän rakkautensa ja viisautensa hyväksi ja tarpeelliseksi näkee. Muistamme myös ristin alla sisareni ja veljeni, että se on vähän aikaa, jonka jälkeen on ilo iankaikkinen.

Jumala panee meidän uskomme koetukselle juuri ristillä ja koettelemuksella. Siitä Pietari kirjoittaa: ”Että teidän uskonne koettelemus paljoa kalliimmaksi löydettäisiin kuin katoava kulta, joka tulessa koetellaan kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi, koska Jeesus Kristus ilmaantuu. Se hedelmä, joka seuraa kärsimyksistä ja koetuksista, on koetettu usko, että se, samoin kuin kulta ahjossa puhdistetaan, on ihmisjärjen kuonasta puhdistettu. Jumala laskee kaikkien jumalanlasten päälle ristin ja koetuksen, jonka kautta jumalanlapsi puhdistetaan ja kirkastetaan, niin että usko tulee puhtaaksi niinkuin sana puhdas on, että luotamme ainoastaan Sanaan ja Jeesukseen Kristukseen, suureen Vapahtajaamme, emmekä muualta turvaa hae emmekä haparoi. Ja kyllä olemmekin sisareni ja veljeni ristin ja koettelemusten ja tämän kaltaisen puhdistuksen tarpessa sen törkeän vanhan aatamin tähden, joka meissä asuu kaikkine juonineen ja punovine köysineen.

Vielä Pietari kirjoittaa: ”Jota te rakastatte, vaikka ette häntä näe, jonka päälle te myös uskotte, ehkette häntä näe, niin te kuitenkin saatte iloita sanomattomalla ja kunniallisella ilolla.” Vaikka emme ole Jeesusta nähneet emmekä tunteneet persoonallisesti, jota emme myös nyt näe ja kuitenkin uskomme häneen ja olemme iloiset ja riemuitsemme jo nyt. Jumalan omat saavat uskoen näkemättänsä riemuita suurella ja puhtaalla ilolla. Ja se ilo Herrassa on meidän väkevyytemme. Se vahvistaa meitä toivossa ja vireydessä. Oi sisareni ja veljeni, kuinka tämä on kallis asia, kun vielä voitamme uskomme maalinpään eli lopun. Pääsemme uskomme tarkoitukseen perille, joka on sielumme iankaikkinen, häiritsemätöin, täydellinen autuus, Pietari kirjoittaa: ”Ja kāsitätte teidän uskonne lopun, sielun autuuden.” Silloin, koska Herra Jeesus tulee näkyväisesti, muuttuu meidän uskomme autuaaksi näkemiseksi kaiken sen omistamiseksi ja täydelliseksi nauttimiseksi, mitä uskossa täällä on toivottu ja kärsimisten alla odotettu.

Ajattele, että sinäkin, joka tunnet itsesi huonoksi ja heikoksi pääset sitä omistamaan. Ja myös sinäkin vasta syntynyt lapsukainen, sinäkin olet osallinen tästä ilosta, vaikka ehkä epäilet sydämessäsi, varsinkin sinä nuori jumalanlapsi. Olemme turvassa, kyllä Jumalan voima meitäkin varjelee, kun vain luotamme Jumalaan täydellä sydämellä. Hän, Pietari yhdistää uskon, toivon ja pyhän ristin, sillä yksi niistä seuraa toistansa ja lohduttaa jumalanlapsia, että he taitavat sanoa: perintöni on jo valmistettu ja on jo käsillä, vielä vaan vähän aikaa, niin kärsiminen loppuu pian. Mitäpä on siis työ, taistelu, kärsiminen vähän aikaa täällä uskossa, kun katsomme loppua ja perintöämme! Jospa jo esimaussa on niin sanomattoman puhdas riemu, mitä sitten, kun täydelliseen kunniaan pääsemme. Monta on jo seastamme tähän kunniaan päässyt, jotka meitäkin odottavat ja katsovat meidän kilpajuoksuamme tällä uskon kilparadalla.

Vähin veljenne, perheeni ja vanhan äitini kanssa tervehtii teitä uskonsisaret ja -veljet. Muistakaa meitäkin esirukouksissanne.

V. Kaikkonen

(RS 1943: 9)