TUHLAAJAPOIKA

(Luuk. 15:11-32). Tuhlaajapojan vertauksessa on Vapahtaja esittänyt hyvin sattuvasti uuttasyntymistä, joka tapahtuu vanhurskauttavassa uskossa Herraan Jeesukseen, Hänen sovintotyönsä täydelliseen ansioon, jonka kautta on ainoa mahdollisuus Jumalasta luopuneella ja Hänen armostaan luopuneella tuhlaajalla vielä palata katuvaisena Isän kotiin ja tulla herätetyksi hengellisestä kuolemasta jälleen uuteen elämään.

Kahdessa pojassa tulemme tuntemaan kahtalaisia eri tilassa olevia ihmisiä. Vanhemmalla veljellä kuvataan omaan vanhurskauteensa mieltynyttä tekopyhää, joka mielestään on aina pysynyt Isän kotona kasteen liitossa. Ei hän ole syntiä tehnyt taivasta vastaan eikä Isän edessä. Hänen ei tarvitse kärsiä omantunnon vaivoja eikä alentua kerjäämään armoa ja syntien anteeksiantamusta Jumalan ja Hänen valtakuntansa edessä. Hän tekee työtä pellollaan ja nautitsee iloa ystäväinsä kanssa omasta ansiostaan. Vanhimman veljen tunnonrauhaa häiritsevät niin paljon laulut ja hypyt, että hän vihastuu, kun niitä kuuluu Isän huoneesta. Isä kyllä tulee ulos häntä neuvomaan, mutta hän saattaa Jumalan hyljätä itseänsä kohtaan (Luuk. 7: 30). Hän tuntee olevansa oikeutettu opettamaan Jumalaa, jota hän on niin monta vuotta niin rehellisesti palvellut, ettei ole koskaan Hänen käskyjänsä yli käynyt, eikä ole kuitenkaan vohlaakaan saanut riemuitakseen ystäväinsä kanssa. ”Minulta, joka olen ansainnut, olet aina hyvyytesi kieltänyt. Mutta tuollaisille, kuin tämä sinun poikasi, joka tavaransa on porttoin kanssa tuhlannut, tapoit sina sen syötetyn vasikan.” Isä tarjoaa hänellekin ravintoa, iloa ja riemua samassa pöydässä, jossa vieraalta maalta kotiin tullut tuhlaaja on juhlavieraana ja riemuitsee Isän palvelijain kanssa. Mutta vanhempi veli on niin hurskas, ettei hän voi mennä siihen huoneeseen eikä siihen pöytään, jossa syntiset, portot ja publikaanit syövät tulella paistettua pääsiäislammasta ja riemuitsevat syntiensä anteeksisaamisen armosta, kiittäen Karitsaa, joka heidät on mahdolliseksi tehnyt perimään taivaan autuutta aivan sulasta armosta. Aivan selvästi kuvastuu vanhimmasta veljestä tuo farisealainen tekopyhyys, joka napisee Kristusta ja Hänen evankeliumiaan ynnä valtakuntaansa vastaan.

Nuorimmassa veljessä osoittaa Vapahtaja, minkä kaltaisia ovat ne alentuneet lapset, jotka ottavat taivaan valtakunnan vastaan, joita Isä palvelijainsa kautta saa holhota ja peittää parhailla vaatteilla. Tahdomme lyhyesti tekstimme johdolla tarkastaa tuhlaajapojan ynnä hänen kaltaistensa tilaa. Alussa oli hän osallinen perintöoikeudesta, ollessaan lapsena Isän kotona. Tapahtui sitten kotoa lähtö, se on lankeemus, jota seurasi osittain paatumus synnin petoksen kautta. Koko siihen maakuntaan, jossa tuhlaaja oli, tuli suuri nälkä, jonka vaikutuksen alaiseksi joutui kotoa lähtenyt poika; hän sai omantunnon heräyksen ja hätääntyneenä vetäytyi syrjään yleisestä maailman jumalattomuudesta. Maailma ei miellytä enää sellaista ihmistä, jolla on murhe omassatunnossa ennen tehdyistä synneistä. Hän suostuu maakunnan kauppiaan palvelukseen, lakihurskauteen, alkaa parantaa elämäänsä ja etsiä töistänsä sielulleen pelastusta ja elämää. Kuitenkin kaikki omat toimet näkyvät tehottomiksi, sillä hän tekee työtä siinä, kussa ei ole ravintoa (Jes. 55: 2). Omantunnon rauhattomuus lisääntyy. Sielua alkaa painaa kuoleman tuskat, joita kärsiessään malttaa mielensä ja alkaa muistella: "kuinka monella minun isäni palvelijalla on kyllin leipää ja minä kuolen nälkaän.

Tuhlaajapojan kaltainen herännyt ihminen tietää Jumalan rakkaan Pojan valtakunnan; hän tietää, että siellä on yltäkylläinen ravinto ja elämä kaikilla Jumalan omilla. Tuo autuaallinen pelastuksen koitto Isän huoneesta alkaa elähyttää hänen kurjaa sieluaan. Muistellessa Isän rakkautta ja Hänen huoneensa rikkautta vahvistuu sielussa sellainen toivo, että Isälle on kenties mahdollista vielä ottaa hänetkin palvelijakseen, kun hän nöyrtyneenä tunnustaa syntinsä, mitä on tehnyt Isän edessä ja taivasta vastaan. Kun hätä painaa kurjaa katuvaisen tuntoa, niin hän Jumalaa rukoillen tekee Hänen edessään lupauksia parannuksestaan. Siinä tilassa olevaa ihmistä Jumala saattaa armonsa voimalla vahvistaa nousemaan ja tulemaan Isän tykö.

Isä ottaa vastaan, tervehtää rakkautensa tuntemisella ja kutsuu evankeliuminsa suloisella äänellä tulemaan sisälle armovaltakuntaansa. Samassa kuin hän kutsuu, tekee hän myös mahdottoman soveliaaksi pyhäin perimisen osallisuuteen valkeudesta. Hän pelastaa pimeyden vallasta ja siirtää rakkaan Poikansa valtakuntaan, tuohon oikeaan Isän majaan, jossa meillä on Herran Jeesuksen ansion ja sovintokuoleman kautta lunastus Hänen veressään, nimittäin syntienanteeksiantamus (Kol. 1: 12-14). Tämän Pyhän Hengen viran antoi Vapahtaja opetuslapsilleen pysyväiseksi maailman loppuun asti. "Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan ja joille te ne pidätätte, niille ne ovat pidätetyt" (Joh. 20: 23). Tällä saarnalla palvelevat Uuden liiton papillisessa valtakunnassa kaikki Jumalan lapset vieraalta maalta tulevaa tuhlaajaa. Tässä on synnin lyömiin kipeihin omantunnon haavoihin taivaallinen parantava lääke. Tässä puetaan parhaat vaatteet, Herran Jeesuksen viatoin ja puhdas vanhurskaus; tässä annetaan sormus käteen, tuo Pyhän Hengen kallis kihlapantti, tässä on pöytä valmistettu selkeästä viinistä ja ydinrasvasta. Kaikki nämät armohuoneensa runsaat tavarat lukee Jumala uskon kautta katuvaiselle syntiselle iankaikkiseksi perinnöksi.

Taivaallisen Isän lempeä ääni yhä kuuluu, kun joku katuvainen syntinen parannuksen tekijänä tunnustaa syntejään, rukoillen armoa ja anteeksiantamusta. "Tuokaa tänne ne parhaat vaatteet ja pukekaa hänen yllensä, antakaa sormus hänen käteensä ja kengät hänen jalkoihinsa. Tuokaa se syötetty vasikka ja tappakaa se, syökäämme ja riemuitkaamme, sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi jälleen; hän oli kadonnut ja on taas löydetty.”

He kaikki, nuo Isän huoneessa olevat, rupesivat riemuitsemaan. llon ja riemun syynä on se, että juuri tuo ihminen, mikä äsken oli kuolleena, ylitsekäymisistään ja synneistään kadotuksen tiellä, on nyt löydetty ja elää. Hän on saanut elämän ja vanhurskauden uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Jumala on vaikuttanut uskon Pyhän Henkensä voimalla evankeliumin kautta. Voiton riemulaulu kaikuu Isän huoneessa. Herran oikea käsi on saanut voiton. Kuoleman pimeä hirmuvalta on kadottanut voimansa. Karitsan verellä on painettu vapauden ja rauhan suloinen sinetti näiden lasten ja sielujen sisimpään, joita Poika on vapaaksi tehnyt.

Laulakaa, rauhan lapset, Karitsan verestä silloinkin, kun ilma pimenee ja maailman merellä myrskyävät laineet voimakkaasti pauhaavat. Uskovaisten laiva on ankkuroitu rauhan kallioon. Kuoleman ja helvetin voittaja, elämän pääruhtinas, seisoo laumansa keskellä. Kuka voi silloin kadottaa? Ei kukaan. Saamme olla hyvässä turvassa, asuntomme on Siionin linnassa. Kiitos ja ylistys sinulle, Jumalan Karitsa, nyt ja aina, amen.

Leonard Typpö (vuodelta 1924)

(RS 1952: 10)