VÄHÄN KRISTITYILLE

Älkää huoatko, rakkaat veljet, toinen toistanne vastaa, ettette kadotetuiksi tulisi; katso tuomari seisoo oven edessä. (Jak. 5: 9)

Ottakaa, rakkaat veljeni, vaivan ja kärsivällisyyden esikuva niistä profeetoista, joitka Herran nimeen puhuneet ovat. (Jak. 5: 10)

Tässä 9 värssyssä varoittaa apostoli kristityitä huokaamasta toinen toistaan vastaan. Näyttää, että apostoli Jaakob oli saanut tuta sen katkeruuden, että kristityt olivat huoanneet toinen toistaan vastaan. Mutta vaikka apostoli on kirjoittanut sitä sen aikaisille kristityille, niin on se kuitenkin Jumalalta aivottu myös meille ojennukseksi. Sillä eikö myös meidän aikanamme, me itse, pakkaa huokaamaan toinen toistamme vastaan. Yksi sanoo: sinä olet erimielinen. Toinen: sinä et ole yhdessä hengessä meidän kanssamme. Kolmas sanoo: teidän pitää herätä uudestaan. Joku taas sanoo: te ette hyväksy esikoisseurakuntaa. Eikö tällaiset ole huokaamista toinen toistaan vastaan?

Mutta apostoli kieltää kristityitä sentähden huokaamasta toisiaan vastaan, etteivät kadotetuiksi tulisi. Sillä hän sanoo: katso, tuomari seisoo oven edessä. Mikä se nyt on tuomari? Kukapa tietää? Mutta Jeesus sanoi fariseuksille: Se on joka tuomitsee teitä, Mooses, johon te turvaatte. Me siis näemme, että fariseusten tuomari on Mooses. Mutta eihän yksikään kristitty tahtone tulla Mooseksen tuomitsemaksi? Siis jos kristitty ei tahdo tulla Mooseksen tuomitsemaksi, niin tulee hänen pysyä Siionin vuorella, jossa ei huoata toisiaan vastaan ja jossa ei lain kiroukset kuulu.

Mitä mahtanee olla syynä siihen, että vielä kristitytkin huokaavat toinen toistaan vastaan? Eiköhän syy liene siinä, ettei valvota ristin kohdalla katsellen kuinka itse Kunnian Herra – viatoin ja puhdas – kärsii ja kuolee meidän häpeällisten, kurjain, niskurien, viallisten ja saastaisten edestä. Syy lienee myös siinä, että vihollinen pyytää seuloa meitä niin kuin nisuja. Samoin myös meidän lihamme syntiset taipumukset, jotka aina ovat niskurit taivaalliselle äänelle, ovat apuna perkeleellä. Meidän lihamme tahtoisi aina nukuttaa sieluamme, sillä valvominen ristin kohdalla on kauhistus lihallemme.

Ristin päälle katsoessa kuitenkin perkele ja oma lihamme saavat kuoleman haavan ja sielu pääsee iloitsemaan ijankaikkisen voiton toivosta Siionin vuorella. Sillä joskin olemme voittaneet synnin, maailman ja perkeleen Jeesuksen veren kautta ja heidän todistuksensa sanan kautta, niin emme ole kuitenkaan vielä voittaneet katoomatointa kunnian kruunua. Valvokaamme siis katsoen Jeesusta – kärsivällisyyden esikuvaa ristillä; ja kilvotelkaamme kärsivällisyydessä, että voittaisimme kunnian kruunun. ”Sen, joka voittaa, annan minä syödä elämän puusta, joka keskellä Jumalan paratiisia on”, sanoo Jeesus. Pysykäämme siis Siionin vuorella, ettemme joutuisi huokaamaan toisiamme vastaan. Ei se ole Jeesuksen haavain vaikutus, jos kateus, kunnia tai inhimillinen viisaus pääsee hallitsemaan. Maailman ihmisissä –suruttomissa, armonvarkaissa ja itsehurskaissa – niissä vallitsee kateus, kunnia ja inhimillinen viisaus, mutta Herran seurakunnassa ei saa sellaiset hallita, sillä meidän hallitsijamme on Kristus.

Niin, emme joudu kadotukseen veljet ja sisaret, kun kilvoittelemme niin, ettemme huokaa toisiamme vastaan, vaan kiellämme itsemme riitaisuudesta, maailman synnillisistä tavoista ja oman lihan tahdosta. Katsokaamme Jeesusta ristillä, niin siitä vuotaa voima syntiä välttämään. Ja jos olemme joutuneet huokaamaan toisiamme vastaan, niin on Jeesus edesvastaaja puolestamme. Turvatkaamme häneen nöyrällä ja katuvaisella sydämellä. Jeesus armahtaa katuvaisia, mutta ei hän voi armahtaa sellaisia, jotka tekevät armon päälle syntiä tai ovat katumattomat.

Apostoli käskee ottaa vaivan ja kärsivällisyyden esikuvaa niistä profeetoista, jotka Herran nimeen puhuneet ovat. Profeetat vanhan testamentin aikana ovat saaneet kärsiä perkeleen ja maailman vihaa ja vainoa, joka on yksi merkki, että he ovat olleet Herran palvelijoita. Vanhan testamentin profeetat ovat olleet vihatut omalla kansaltaan, samoin myös Rooman keisarien aikaiset roomalaiset kristityt olivat oman kansansa vihaamia. Ja nyt meidän aikamme kristityt ovat halveksitut omilta kansalaisiltansa, vieläpä kuolleen uskon papeilta Euroopassa ja Ameriikassa. Onpa monen suruttoman sydämessä vielä niin suuri viha kristityille, että he varmaan latkisivat kristittyin verta, jos heillä olisi siihen lupa. Mutta Jumalalle kiitos, hän on sitonut lohikäärmeen, sen vanhan madon, kristillisten esivaltain kautta, etteivät lohikäärmeen enkelit pääse imemään kristittyin verta. Ei voi lohikäärme vietellä suruttomia tappamaan kristityitä ennenkun hän päästetään jälleen raivoamaan. Ja milloin hyvänsä niin tapahtuu, että suruttomat saavat luvan ruveta kristittyin nahkaan, niin luulen, että kaikki perkeleen orjat – sekä kuolleen uskon lutherilaiset että myös nuo hirvittävät Jumalan pilkkaajat, sosialistit – ovat valmiit sopimaan keskenänsä kristittyin tuomitsemisesta, samoin kuin Herodes ja Pilatus sopivat saatuaan Jeesuksen käsiinsä.

Perkeleellä ei ole vielä tällä ajalla voimaa tarttua nahkaan; siis meillä on rauhan aikakausi. Nyt on meillä se aika, jonka Johannes näki ilmestyksessä, että yksi enkeli huusi auringosta. Eikö nytkin Jumalan Poika huuda elävän seurakuntansa kautta auringosta – Jumalan Pojan vanhurskaudesta – kristillisyyden valkeudesta kaikille linnuille kuin taivaan alla lentävät. Nyt huutaa Jumalan Poika sekä ylhäisille että alhaisille, pienille ja suurille ja kutsuu heitä Isänsä suurelle ehtoolliselle. Jumalan Poika huutaa sekä luetun että saarnatun sanan kautta.

Mutta vaikka meillä nyt on niin suuri rauha, että saamme puhua sekä ylhäisille että alhaisille, niin ei meillä kuitenkaan aina ole sisäistä rauhaa, sillä perkele käy päälle hirmuisesti ja koettaa saada kristityitä eripuraisiksi keskenään, josta sitten on paljon kärsimistä. Sentähden on apostolin neuvo meille tarpeellinen. Ottakaamme siis vaivan ja kärsivällisyyden esikuva niistä profeetoista, jotka Herran nimeen puhuneet ovat. Mutta ennen kaikkea olkoon Jeesus Kristus kärsivällisyytemme esikuva. Kärsikäämme toinen toistamme. Elkäämme niin paljon nurkuko sitä, kuinka paljo me saamme toisilta kärsiä, mutta valittakaamme enemmän sitä, kuinka paljon muut kristityt saavat meidän tähtemme kärsiä. Elkäämme odottako veljet ja sisaret vaivattomia päiviä, vaan kärsikäämme vähän aikaa. Ei ole ristintie, ei rauhan eikä vallattomuuden aikana, muu kuin kärsimisen tie. Vaivan läpi menee tie kunniaan. Herra on murheen, tuskan ja vaivan läpi murtanut auki paratiisin portit katuvaisille ja uskovaisille. Vaivan kautta hän on mennyt sisälle kunniaan. Siellä odottaa hän meitä suuressa kaunistuksessaan ja onpa hän vielä täälläkin ruokamme ja juomamme.

Valvokaamme siis ja kärsikäämme! Pian tulee tien pää ja silloin voittoon asti kilvoitelleet, jotka tulevat suuresta vaivasta, kruunataan kunnian katoomattomalla kruunulla. Silloin pidetään Karitsan häät oikean isänmaan ihanalla rannalla, jossa kaikki ennen vaivaiset, silloin ovat terveet, ja valkeissa kiiltävissä vaatteissa, kunnian kruunu päässä ja voiton palmut käsissä kumartavat istuimen edessä Kuningasta ijankaikkisesti laulaen heleästi: hallelujaa, kiitos ja kunnia Jumalalle ja Karitsalle. Uskokaamme rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksen päälle. Uskon silmillä näemme, kuinka isänmaan ranta siintää. Ei ole kilvoituksemme turha. Amen.

A.V.Koistinen

(Armonsanoma 1905: 9)